Veronpalautukset tänä vuonna jo elokuussa

Veronpalautukset tänä vuonna jo elokuussa
Veronpalautukset tänä vuonna jo elokuussa

Valtaosalle veronpalautukset jo elokuussa

Verolakiin tehdyt muutokset ja tietojärjestelmien yhtenäistyminen nopeuttavat jatkossa verotuksen valmistumista. Tänä vuonna valtaosalle henkilöasiakkaista sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajille maksetaan veronpalautukset jo elokuussa 6.8.2019 Jäännösverojen ensimmäinen eräpäivä on useimmilla 1.8.2019.

Vuonna 2019 veronpalautukset ja jäännösverot maksetaan porrastetusti elokuusta joulukuuhun

Jatkossa verotus päättyy henkilöillä eri aikaan. Maksupäivään vaikuttaa oman verotuksesi päättymispäivä, veroilmoitukseesi tekemät muutokset  ja puolison omaan veroilmoitukseensa tekemät muutokset. Näet oman maksupäiväsi OmaVerosta ja verotuspäätöksestä. Verotus päättyy jo kesäkuussa niiden henkilöiden osalta, jotka eivät tee esitäytettyyn veroilmoitukseen korjauksia. Tällöin veropalautukset ja veromätkyt tulevat maksuun jo elokuussa.

 

Veroehdotukseen muutoksia tekeville verotus päättyy kuukausittain kesäkuusta eteenpäin siten, että viimeinenkin verotuspäätös valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Veronpalautuspäivät ja jäännösveron maksupäivät tulee olemaan kuukausittain veroehdotusta korjanneilla elo-, syys-, loka-, marras- ja joulukuussa sitä mukaan, kun verotuspäätös on valmistunut.

Veronpalautuksille maksetaan korkoa

Verohallinto maksaa veronpalautuksille palautuskorkoa vuonna 2019 yhteensä 0,5 prosenttia.

Lisätietoja veronpalautuksista ja jäännösverosta

Yhteisöjen veronpalautuksista voit lukea täältä